lauantai 24. tammikuuta 2015

Tammikuun tapahtuma: Jälkihöpinät

Johtokunnan väkeä.
 
"Mitä siellä teidän tapahtumassa oli? Mitä puhuttiin? Kuka? Mitä? Missä? Milloin? Kertokaa!!!" Ja mehän kerromme! Aivan heti kun kotiovi on selän takana kolahtanut kiinni iltatallinteon jälkeen, on ilo kiittää teitä kaikkia paikalle saapuneita ja valaista kotiin jääneitä joukkoja illan saaliista.

Maneesiprojekti etenee pienillä askeleilla kohti määränpäätään. Matka on aivan aluillaan, mutta suunta on selvä! Se on eteenpäin! Tällä hetkellä on verkkoja vesillä moneen suuntaan ja mainittakoon yhtenä oleellisena maneesin paikan kartoittaminen. Tärkeimpinä kriteereinä sijainnille ovat hyvät liikenneyhteydet sekä mahdollisimman pienet yksityistierasitteet. Tontin minimikooksi on määritelty 1,5 ha.

Mikäli Sinä haluat tukea hankettamme tarjoamalla lahjoitus-, vuokraus- tai omistusmaata maneesia varten, ota yhteyttä sähköpostilla pauliina.vine@spvhorses.fi 15.3.2015 mennessä.

 
Koska olemme todella vaatimattomia (tai sitten emme), tavoitteemme tälle vuodelle on 100 varsinaista jäsentä, 50 harrastejäsentä, 15 000 € maneesiprojektiin, yhteistyökumppaneita (miltä kuulostaisi alennus vaikkapa hevostarvikeostoksista? Jep! Hyvältä!), kunnan tuki ja eu-rahoitus. Jos pidätte meitä hulluina nämä nähtyänne, niin olette oikeassa! HevosHULLUJAhan me olemmekin, niin myötä- kuin vastamäessäkin!

Seuran järjestämistä tapahtumista seuraavana on vuorossa Talvirieha 22.2.2015 Auran Nuortentalon pihalla! Luvassa on koko perheen iloinen talvitapahtuma! Kavioeläimet kokoaa paikalle match show, johon on tuomariksi lupautunut Roger Lumberg. Hän on mm. erittäin harrastunut Shetlanninponien saralla ja HIPPOKSEN SUOMENHEVOSTEN rakennearvostelutuomari! Joten ei paha! Mukaan mahtuu 50 karvaooppelia ja palkinnot tulevat olemaan tavoittelemisen arvoiset!

Talviriehassa pääset lisäksi ihastelemaan VPK:n kalustoa, herkuttelemaan lämpimillä letuilla ja muilla buffetin antimilla, jännittämään voittaako ostamasi arpa ja lupaan, että paikalla on lisäksi talutusratsastusta sekä kärryajelua. Ollaan me muutakin kehitelty, mutta en aivan vielä paljasta kaikkea!

Mainontaa sekä match shown kutsu ovat kohta koko kansan nähtävillä!


Tänään, perjantaina 23.1., pyysimme Kettulinnassa jäsenistöltämme toiveita tapahtumista, kurssituksesta sekä muusta toiminnasta mitä meidän halutaan tarjoavan. Saimme paljon hyviä vinkkejä ja me tietysti vastaamme huutoon! Me johtokunnassa olemme teitä varten, tekemässä teidän kanssa yhdessä tapahtumia ja toivottuja kursseja! Toivelistalla oli mm. pilateskurssia, irtokenkäkurssia, ruokintaluentoa ja keppihevosjuttuja.

Mitä sinä haluat ja toivot seuraltamme? Sana on vapaa!

Pienenä bonuksena arvoimme Kettulinnan tapahtumassa ilmaisen osallistumisen vapaavalintaiseen tapahtumaamme. Arpaonni suosi Jaana Kuuselaa! Onnea vielä kerran! Lisäksi facebook- sivujen 200. tykkääjä palkittiin samanlaisella palkinnolla. Hän oli Minna Lassila, onnittelut!

 * * *

Olettehan huomanneet, että tänne blogiin pystyy jättämään kommentteja? Otamme vastaan riemulla viestejä teiltä! Jos joku asia askarruttaa, meidän tavoittaa sähköpostilla (auranseudunhevosharrastajat@gmail.com), facebookista ja täältä! Ei tarvitse ujostella yhteydenottamisessa, ei me purra!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti